Lyonissa kilpailtiin syyskuussa vuoden 2021 kokkien maailmanmestaruudesta Bocuse d’Or -kilpailussa. Suomi sijoittui hienosti kuudenneksi, mikä on upea suoritus 21 maan finaalissa. Huomioitavaa on kuitenkin se, että kaikki muut pohjoismaat olivat Suomen edellä. Kilpailussa on toki kyse kisatilanteesta ja monesta muusta muuttujasta, ehkä vähän politiikastakin, eikä sijoitus suoraan kerro siitä, onko Suomi parempi vai huonompi ruokamaa kuin pohjoismaiset kilpakumppaninsa. Ajattelemisen aihetta asetelma kyllä antaa.
Otetaanpa vertailukohdaksi Tanska. Tanska on tällä hetkellä yksi Euroopan, jopa maailman, kuumimmista ravintolamaista ja ruokamatkailukohteista. Michelin-tähdet välkkyvät muuallakin kuin pääkaupungissa Kööpenhaminassa ja maan ravintolaelämästä puhutaan ylistävin sanoin kaikkialla. Maan hallituksella on selkeä ruokastrategia ja mikä parasta oma budjetti, jolla tuetaan nimenomaan maan ruoka- ja ravintolakulttuurin kehittämistä sekä koti- että ulkomaanmatkailun näkökulmasta. Tanskassa on todella ymmärretty ruoan merkitys matkailun moottorina. Huhujen mukaan jopa 70–80 % Tanskaan suuntaavista matkailijoista saapuu maahan ennen kaikkea ruoan perässä.
Suomessa ollaan tässä kohtaa pahasti jäljessä. Valtakunnan politiikan tasolla ruoka vilahtaa keskusteluissa ohimennen ja silloinkin on kyse joko maatalous- tai alkoholipolitiikasta. Ruoka, ja juoma, on näissä keskusteluissa vain raaka-ainetta tai kansanterveydelle vaarallista nautintoainetta. Viimeistään korona-aika osoitti sen, miten vähän maan ylintä johtoa kiinnostaa ravintola- ja majoitusalan toimintakyky ja työpaikkojen turvaaminen, alan kehittämisestä ja tukemisesta puhumattakaan. Erikoista siksikin, että ravintola- ja majoitusala on suuri työllistäjä ja sen tuottama bruttoarvonlisäys on kansantaloudellisesti huomattava.
Suomessa on tällä hetkellä seitsemän Michelin-tähdillä palkittua ravintolaa, joista useampi on pitänyt kiinni tähdestä jo vuosien ajan. Tämä ja se, että uusiakin tähtiä aina hiljalleen putoilee, uusin nyt Finnjävel Salongille, on merkki siitä, että suomalainen ruokaosaaminen on kansainvälistä huipputasoa ja siihen voi luottaa. Ruokakulttuurin ympärille on viimeistään nyt aika määrätietoisesti rakentaa ’pöhinää’ ja arvostusta, ja sitä kautta kansainvälistä kiinnostusta suomalaista ruokamatkailua kohtaan. On otettava tavoitteeksi saada Michelin-tähtisadetta myös Helsingin ulkopuolelle.
Meillä on upea pohjoismainen luonto ja puhtaat sekä laadukkaat raaka-aineet. Meillä on perinteitä ja makutarinoita, joista kertoa. Meillä on osaamista vastuullisen ravintola- ja majoitustoiminnan kehittämiseen ja ylläpitoon. Kaikkeen tähän tarvitaan työtä ja resursseja. Olisivatko seuraavat eduskuntavaalit vihdoinkin myös ruokavaalit? Vaalit, joissa kiinnitetään huomiota ruokamatkailuun ja sen mahdollisuuksiin. Onko alan alettava isommin lobata kisaan mukaan ehdokkaita, jotka ymmärtävät ruokaa? Ilman oikeita ihmisiä ei synny keskustelua, kehitystä eikä tuloksia.
Maailmalla osaamistamme jo arvostetaan, kuten Michelin Guiden kansainvälinen johtaja Gwendal Poullennec sanoo: “Näiden pohjoisten maiden ruuanlaittotaitojen laadukkuus jaksaa innostaa ja hämmästyttää. Uusien Michelin-tähtiravintoloiden luovuus ja innovatiivisuus ovat ehdottomasti näkemistämme kaikkein kiinnostavimpien joukossa. Pohjoismaat ovat todella edelläkävijöitä ravintolatoiminnan kestävyyden kehittämisessä. Näissä maissa halutaan ja osataan työskennellä käsi kädessä luonnon kanssa, ja tämä asenne antaa hienon esimerkin muulle maailmalle.”
On ollut maabrändityöryhmää ja muita ryhmiä miettimässä ja kalkuleeraamassa. Mutta nyt on aika ottaa kauha käteen ja alkaa tehdä. Ruokakulttuuri ja sen arvostus syntyy aina sisältä päin. Ensin on hurmattava itsensä ja oman maan väki, sitten ollaan valmiita hurmaamaan muut. Tällä tiellä ollaan jo hyvässä vauhdissa, jos olen ymmärtänyt oikein, Finnjävelin varauskalenteri on täynnä pitkälle tulevaisuuteen pelkästään suomalaisista hyvän ruoan ystävistä. Mutta ruoan laadun ja korkean tason ilosanoman on levittävä laajemmalle. Kaikkien on osallistuttava, niin alan yrittäjien, työntekijöiden, oppilaitosten, kokkimaajoukkueiden ja viiteryhmien sekä tietenkin eduskunnan ja hallituksen. On nähtävä se potentiaali, joka ruoka-, ravintola- ja matkailualalla odottaa koti- ja ulkomaista kuluttajaa. On tehtävä strategia ja annettava sille budjetti. Sitten alkaa tapahtua ja takaan, että se näkyy positiivisesti myös bruttokansantuotteessa.
Palataan vielä hetkeksi Lyoniin Bocuse d’Or kisan katsomoon, missä oman maan joukkuetta on kannustamassa Presidentti Macron. Huhujen mukaan Ruotsin tiimiä on useampana vuonna ollut siivittämässä upeisiin suorituksiin itse Prinssi Carl Philip. Kuten todettua, ruokakulttuurin ja kansallisten ominaispiirteiden ja osaamisen arvostaminen lähtee sisältä päin eli meistä suomalaisista. Jotta Suomi saadaan aidosti ruoka- ja elintarvikemaailmankartalle, on aika määrätietoisen ja suunnitelmallisen kansallisen ja kansainvälisen ruokalobbauksen.
Bocuse d’Or-kilpailut käydään keskiviikkona ja Suomen karsintakilpailussa nähdään todella kova kilpailukolmikko: Ismo Sipeläinen, Johan Kurkela ja Kristian Vuojärvi. Suomi on ollut mukana Bocuse d’Or kilpailuissa jo 30 vuotta eli nyt on juhlavuosi. E.Ahlström on toiminut pitkäaikasena kumppanina Suomen Bocuse d’Or tiimille. Niin olemme myös kumppanina seuraavat 2 vuotta ja meidän mielestä nyt on aika kääriä hihat, ketkä kaikki ovat mukana?
Teksti: Teija Sääksmäki, yrittäjä ja myyntijohtaja, E.Ahlström
Kuvat: Bocuse d'Or Finland