Ruokaa ja taidetta syksyn tapahtumissa

1.8.2019

Syyskuun alussa Turussa järjestettävä Food & Art -festivaali innostaa pohtimaan ruoan ja taiteen suhdetta. Voiko ruoka olla taidetta, voiko kokki olla taiteilija? Viisi Tähteä -median päätoimittaja ja entinen taidegalleristi Eero-Pekka Rislakki ja festivaalia järjestävän Food Camp Finlandin toimitusjohtaja Riikka Kannas pohtivat yhdessä ruoan ja taiteen yhteyttä. 
 

Voiko kokki olla taiteilija?

Riikka Kannas (RK): Wikipedian mukaan "taiteilija harjoittaa ammattiaan ja luovaa toimintaan tehdäkseen taidetta". Termiä voidaan käyttää esimerkiksi kirjallisuuden, teatterin, kuva- ja tanssitaiteen, muotoilun tai sirkustaiteen harjoittajasta. Kuka tahansa, joka tuntee olevansa luovan työn tekijä jollain kulttuurin vakiintuneella taiteenalalla voi kutsua itseään taiteilijaksi. 

Eero-Pekka Rislakki (ER): Noin 15 vuotta sitten ruoka-alan ammattilaiset pohtivat, onko ruoka kulttuuria. Kielessämme ei ollut käsitettä ruokakulttuuri. Nyt pohditaan ruoan ja taiteen yhteyttä. Suurin osa kokeista vierastaa ajatusta kokista taiteilijana. He katsovat, että kyse on käsityöammatista. 

RK: Jos kokkiravintoloitsija haluaa olla taiteilija, se sopii ainakin minulle! Kokin täytyy olla luova monella alalla. Harvalla alalla joutuu pohtimaan laajasti kaiken yhteisvaikutusta aisteihin: tilaa, materiaaleja, muotoilua, värjeä, valaistusta, ääntä, makuja, ihmisten kohtaamisia. 

ER: Saksalainen, edesmennyt taiteilija, käsitetaiteen mestariksi tunnustettu Joseph Beuys totesi, että "jokainen on taiteilija. Perunoita kuoriva ihminen on veistos". Taidemaailma on avoin järjestelmä, ja kuka tahansa voi ilmoittautua taiteilijaksi. Sen jälkeen systeemi huolehtii lopusta - joko katoat tai aika tunnustaa asemasi taiteilijana. 

Taidetta ja ruokaa Turussa

ER: Food & Art festivaalia järjestettiin aikaisemmin Mäntässä, Serlachius-museossa, jossa taide oli valmiiksi annettu talon puolesta. Turussa järjestelette itse taiteen osaksi festivaalin sisältöä. Miten?

RK: Serlachiuksen nykytaidenäyttelystä mukaamme tarttui belgialainen taiteilija Koen Vanmechelen, joka on taustaltaan kokki. Food & Artin kantavia ajatuksia on ollut mestari ja oppilas -asetelma, joka nyt toteutuu myös taiteen sisällöissä. Vanmechelen ohjaa Turun Taideakatemian opiskelijoita toteuttamaan Itämeren hyvinvointia käsittelevän teoksensa.

Turun Taideakatemian opettajat ja oppilaat tekevät omia teoksiaan Aurajoen kierrokselle kuuteen ravintolaan, jossa kukin taideteos toimii kokin annoksen innoittajana. Kuvataiteen lisäksi festivaalilla mukana on myös musiikkia ja tanssia. 

ER: Koen Vanmechelen on itsessään todiste siitä, että kokki voi olla myös taiteilija! Hänen reittinsä on ns. käsitetaide eli hän luo mille tahansa arkiselle asialle, esineelle tai raaka-aineelle uusia merkityksiä ja näkökulmia. 

RK: Ruissalon tapahtumatelakalla nähdään myös kokkien taidetta, kun kolmena iltana järjestettävän Chef's Tablen kaikki kokit piirtävät annosssuunnitelmansa. Mukana ovat muun muassa Mathias Dahlgren Ruotsista, Enrique Olveran Meksikosta (50 Best Restaurants -listan 12. paras ravintola Pujol) sekä nuoria lahjakkuuksia, kuten Australian ja Uuden-Seelannin S.Pellegrino Young Chef -kilpailun 2016 voittanut Leslie Hottiaux. 

Lisäksi Koen Vanmechelen tuo Belgiasta Cosmo Café -konseptinsa. Kolmas Café toteutetaan Turussa. Kyse on taiteen laajentamisesta keskusteluihin muun muassa ihmisoikeuksista ja kestävästä kehityksestä. Cosmo Café on sovittu 20 maahan ja keskusteluista tehdään kirja, joka luovutetaan YK:n ihmisoikeuskomissiolle. 

RK: Lopulta Food & Art -festivaalissa kyse on ruokailukulttuurista: kokonaisuudesta, missä tilassa, miten, mistä, mitä ja kenen kanssa syömme. Tervetuloa mukaan!

 

E.Ahlström on Food & Art -festivaalin tapahtumakumppani
 

Food & Art järjestetään Ruissalon tapahtumatelakalla Turussa 5.-8.9.2019.
Mänttä Food Festival järjestetään Serlachius-museon ravintola Göstassa 30.-31.8.2019

KUVA: Kozeen Shiwanin installaatio E.Ahlströmin showroomin avajaisissa 2017. 

 

 

 

Sisustusratkaisut ravintolaan Eahlström

Ravintolan perustaminen: konsepti näkyy ja tuntuu

Pataruoka

Padat ja vuoat sadonkorjuuajan ruokiin

astiat merihenkiseen ravintolaan

Kattaukseen merellistä tunnelmaa