Sisustustrendit 2019

9.9.2018 | Maria Sburatura

Meidän erityisosaamistamme E.Ahlströmillä on toimia kokonaisvaltaisena tunnelman luojana. Autamme asiakkaitamme toteuttamaan visiota siitä, miltä ravintola tai hotelli näyttää. Luomme tunnelmia myös päivä- ja hoivakoteihin. Tunnelma syntyy tuhansista yksityiskohdista. Hyvän ruoan ja juoman lisäksi ravintolan tunnelmaan vaikuttaa myös kokemus palvelusta ja miljööstä. Seuraamme tarkkaan maailman sisustustrendejä ja käymme opintomatkoilla eri puolilla Eurooppaa löytääksemme uusia ideoita asiakkaidemme iloksi ja innostuksen lähteeksi. Näin me näemme vuoden 2019 sisustustrendit.

Tehdasvierailulla

Nyt sisustukseen tuodaan reilusti kontrasteja teollisuushenkisin yksityiskohdin. Ankarat muodot ja reilut mittasuhteet kuuluvat kokonaisuuteen. Yhdistele rohkeasti mustaa, betonia ja puuta. Valitse tuntuvia tekstiilejä ja karheita materiaaleja. Älä vierasta patinoitunutta nahkaa. Kata pöytään vankat keraamiset astiat, joissa on jopa hieman ronski ilme. Lainaa tunnelma tehdasrakennuksen työsalista, mutta muista pitää kiinni rentoudesta!

Pohjoistuulessa

Vaalea puu, modernit muodot ja nuden sävyinen nahka ovat skandinaavisen tyylin avaintekijät. Jämäkkyyttä vaaleille pinnoille tuovat mustat rautalanganohuet muodot. Tyylin takana ovat aidot materiaalit ja kalusteiden konstailemattomuus. Aseta kalusteet ryhdikkääseen linjaan. Yhdistele astiastoissa valkoista posliinia ja kirkasta lasia. Viimeistele kattaus punasaven sävyllä. Tyylille on tunnusomaista täsmällisyys ja selkeys astioita myöten.

Sametin syleilyssä

Pehmeä sametti syvissä sävyissä yhdistetään nyt messinkiin. Marmori viimeistelee ylellisen tunnelman. Tässä ajassa luksus ei ole pröystäilevää. Tuo se tilaan hienostuneesti yksilöllisillä kalustevalinnoilla, jotka viimeistelevät laadukkailla materiaaleilla sisustetun tilan. Valitse rohkeita valaisimia ja yllätä kukkasin. Kata pöytä upeilla aterimilla, joiden messingin sävy twistaa upeasti tässä miljöössä.

Ihanasti pihalla

Piha ja terassi ovat nyt kuin toinen olohuone. Oleskelukeitaat sisustetaan huolella ja somistetaan tarkkaan harkituilla tekstiileillä viherkasveja säästelemättä. Älä arkaile värejä, ja tuo niitä myös astioilla mukaan tunnelmaan. Metallikalusteissa on upeita värivaihtoehtoja, joilla luot ulkotiloihin yksilöllisiä värikokonaisuuksia. Pinottavuus tai taitettavuus on pihakalusteissa aina bonus. Ja muista, että pihakalusteet sopivat upeasti myös spa-tiloihin ja pukuhuoneisiin, koska ne on suunniteltu sietämään vaihtelevaa ilmankosteutta.

E.Ahlstörmin Kuortaneenkadun showroom esittelee aina uusimmat trendit niin kalusteissa, työvaatteissa kuin kattaustuotteissa. Olet lämpimästi tervetullut ideoimaan, sekä inspiroitumaan kanssamme.

Maria Sburatura

projektipäällikkö
Projektisisustamisen tekijä, ideanikkari ja uutuuksien metsästäjä.
Lue kaikki kirjoittajan artikkelit

Astiauutuudet ravintolaan - inspiraatiota luonnosta

Tabletti pöydälle - uutta ilmettä ravintolakattaukseen

Keittiötarvikkeet ammattilaisille - viisi vinkkiä valintaan