Huhtikuu 2025
Kävimme tutustumassa Leipomo ja Catering Bakerikaan Helsingin Punavuoressa ja kysyimme yrityksen perustajalta ja omistajalta Erika Poussalta viisi vinkkiä täydellisen kakun leivontaan.


Leipomo ja catering Bakerikan perustaja ja omistaja Erika Poussa on leiponut lapsesta saakka.
Bakerikan tarina sai alkunsa kuin vahingossa – Erikan matka leipomo- ja catering-yrittäjäksi alkoi intohimosta, ei liiketoiminnasta. Aluksi leivonta oli pelkkä rakas harrastus, ja herkut jaettiin ilman maksua. Vähitellen kysyntä kasvoi, ja harrastuksesta muotoutui menestyvä yritys.
Ruoanlaitto ja leipominen ovat olleet Erikan sydäntä lähellä jo alakoulusta asti. Hän uskoo, että ruoka maistuu parhaalta, kun se on myös visuaalisesti houkuttelevaa. Luovuus on aina ollut hänen vahvuutensa, ja Bakerika syntyi halusta yhdistää taide ja makuelämykset.
Tänään Bakerika’s Leipomo-kahvila palvelee asiakkaita Helsingin Fredrikinkadulla, ja Telakkarannassa sijaitseva juhla- ja tapahtumatila tarjoaa upeat puitteet unohtumattomille tilaisuuksille.




Erika haluaa yhdistää taiteen ja makuelämykset. Bakerikan tuotteissa visuaalisuus on vahvasti läsnä.
Mitä pitää huomioida raaka-ainevalinnoissa?
Raaka-aineiden valinnassa on tärkeää huomioida niiden lämpötila. Pääsääntöisesti kaikkien raaka-aineiden tulisi olla huoneenlämpöisiä, ellei resepti toisin ohjeista. Tämä varmistaa tasaisen sekoittumisen ja parhaan lopputuloksen leivonnassa.
Mitkä leivontatarvikkeet olisi hyvä löytyä leipomon / cateringin / lounasravintolan keittiöstä?
Jos leipoo enemmän, suosittelen ruokavaakaa, jolla saa mitattua grammalleen raaka-aineita. Se on myös nopeampi tapa, kuin mitat. Desimittojakin voi toki käyttää ja niitä on hyvä olla, mutta ruokavaaka on tarkempi, Erika neuvoo.
Toinen ehdoton suosikkini on microplane hienoraastin. Sillä saa kätevästi raastettua esimerkiksi sitruunan kuorta tai vaikka muskottipähkinää.
Olen vispilöiden suurfani, toivottavasti kaikilta löytyy sellainen, koska ihana vispilä tarvitaan leivontaan ehdottomasti! Erika huudahtaa.
Erilaiset palettiveitset ovat tarpeellisia missä vain keittiössä. Pienet palettiveitset ovat tarkkoja ja niillä saa upeasti viimeisteltyä täytekakut. Lisäksi ne toimivat apuvälineinä täytekakkujen täyttämisessä.
Miten varmistetaan, että leivonnaisista tulee tasalaatuisia?
Tasalaatuisten leivonnaisten salaisuus on tarkkuus. Keittiövaaka on ehdoton apuväline, sillä se takaa tarkat mittasuhteet. Lisäksi on tärkeää varmistaa, että uuni on oikeassa lämpötilassa ja että leivonnaiset ovat samankokoisia, jotta ne kypsyvät tasaisesti. Tämä periaate pätee kaikkeen leivontaan – kekseistä ja kakkupohjista aina täytekakkuihin asti.
Mikä vaikuttaa eniten leivonnaisen täydelliseen rakenteeseen?
Täydellisen rakenteen kannalta ratkaisevia tekijöitä ovat laadukkaat raaka-aineet, toimiva resepti sekä oikea valmistusjärjestys. On tärkeää, että ainekset mitataan tarkasti, lisätään oikeassa lämpötilassa ja sekoitetaan huolellisesti.
Myös aika on avainasemassa. Esimerkiksi keksitaikinan lepääminen jääkaapissa 2–24 tuntia parantaa rakennetta ja makua. Kakkupohjat hyötyvät vetäytymisestä – ne voi leipoa jo edellisenä päivänä tai jopa pakastaa, mikä tekee rakenteesta tasaisemman ja helpottaa käsittelyä.
Minkälaisia variaatioita yhdestä reseptistä voi tehdä? Esimerkiksi keksitaikina?
Yhdestä reseptistä voi luoda monenlaisia variaatioita pienillä, mutta merkittävillä muutoksilla. Esimerkiksi kakkupohjissa fariinisokeri on loistava vaihtoehto – se tuo syvyyttä, paahteisuutta ja karamellista makua verrattuna tavalliseen sokeriin.
Täytteillä voi myös muunnella leivonnaisen luonnetta loputtomasti. Erilaiset maut, rakenteet ja yhdistelmät tekevät samasta reseptistä täysin uudenlaisen elämyksen.
Mikä maailmalla trendaa tällä hetkellä leivonnassa?
Tällä hetkellä leivonnassa trendaa vahvasti vintage-kakut – ilmiö, joka on vakiinnuttanut asemansa ja pysyy pinnalla vielä pitkään. Nostalgiset kakut edustavat "more is more" -ajattelutapaa, jossa korostetaan runsaita pursotuksia, näyttäviä koristeluja ja viimeistelyä. Tämä trendi on rantautunut vahvasti myös Suomeen.
Koristelussa tyllat ovat keskeisessä roolissa, ja niiden monipuolisuus tarjoaa loputtomasti luovia mahdollisuuksia. Eri kokoiset ja muotoiset tyllat mahdollistavat ainutlaatuisia tekstuureja niin kakkuihin, kuppikakkuihin kuin kekseihinkin.
Kuten leivonnassa yleensä, paras tapa löytää oma tyyli on rohkeasti kokeilla – inspiraatio syntyy usein itse tekemällä!




Ruokavaaka, tarkkuus työskentelyssä ja aika ovat avainasemassa onnistuneissa leivonnaisissa, Erika vinkkaa.
Bakerikan Erika Poussan tuotevalinnat onnistuneeseen leivontaan
- Baguette Gold -kakkulapio 24 cm31327(sis. 25.5% ALV) 29,23 € 36,68 €29,23 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)29,23 €
- Settecento Gold -kakkulapio 22,7 cm31328(sis. 25.5% ALV) 32,50 € 40,79 €32,50 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)32,50 €
- Royal Pearl -kasari + kansi 2 l84621(sis. 25.5% ALV) 71,56 € 89,81 €71,56 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)71,56 €
- Fusion-lautanen ø 21,7 cm82372(sis. 25.5% ALV) 16,49 € 20,69 €16,49 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)16,49 €Tilaustuote
- Muottimatto 15 kpl madeleine 1 cl84601(sis. 25.5% ALV) 11,75 € 14,75 €11,75 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)11,75 €
- Muottimatto 6 kpl minikakku 8 cl84608(sis. 25.5% ALV) 11,75 € 14,75 €11,75 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)11,75 €
- Muottimatto 8 kpl sylinteri 12,3 cl84610(sis. 25.5% ALV) 13,75 € 17,26 €13,75 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)13,75 €
- Vaaka 5 kg /1 g paristokäyttö84772(sis. 25.5% ALV) 21,63 € 27,15 €21,63 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)21,63 €
Tutustu E.Ahlströmin leivontavalikoimaan
Kuvat: E.Ahlström / Pia Saarikettu
- Trendit ja sesongit
- Täydelliset lasit kesän juhlakauteen
- Bakerikan viisi vinkkiä täydellisen kakun leivontaan
- Näin rakennat ravintolan buffan
- Terassisesongin kuumimmat drinkkitrendit
- Näin rakennat täydellisen terassitunnelman
- Vinkit leivontatarvikkeiden valintaan
- WMF Second Life aterimet
- Loma-asunnon astiat ja keittiötarvikkeet
- ONIS - laatua ja omaperäisyyttä
- Ravintolatrendit
- Viihtyisät työtilat viimeistellään sisustustuotteilla ja astioilla
- Vuoden Tarjoilija 2023 Kirsi Seppäsen vinkit baaritarvikkeiden valintaan
- Joulun kattausideat ravintolaan
- Lasivalinnoilla on merkittävä rooli ravintoloissa
- Taio joulukattaukseen tunnelmaa
- Mukit ja glögilasit jouluun
- Näin valitset aterimet ja ruokailuvälineet ravintolaan
- GN-astia – joka keittiön pieni suuri apulainen
- Luo tunnelmaa valaistuksella
- Siisti ravintolan takahuone - arjen luksusta
- Rapujuhlakattaus ravintolaan
- Vinkkilista tunnelman ja miljöön luomiseen ravintolassa
- Palvelutiski kukoistamaan
- Kattausalan suunnannäyttäjä Churchill
- Drinkkilasit jokaiseen makuun
- Työvaate on muutakin kuin työvaate
- Näin peset ja säilytät kuppeja ravintolassa
- Kentaurin työvaatteet ravintolaan
- Ravintolatrendit 2024
- Aterimilla elämyksiä
- Meri-Tuuli Väntsin vinkit kesäbuffan esillepanoihin
- Näin rakennat ravintolan juhlabuffetin kevään ja kesän juhliin
- Salone del Mobile -messut
- Tunnelman tekijä - BHS Tabletop
- Hamilton Beach - tehokkuutta keittiöön
- Securit - Tunnelman tekijä
- Ravintola- ja sisustustrendit 2023
- Valitse lahja joka kestää aikaa
- Monikäyttöiset kokkiveitset
- Suomessa kouluruoan kehitystyö on pitkällä, mutta aina on vara parantaa
- Joulumenu vuoden kokin ja tarjoilijan tapaan
- Mustikkamaito by Johan Kurkela
- Paistinpannut - kovaan ammattikäyttöön
- Logo lautaseen - kuinka se tehdään?
- Nyt on hyvä hetki nauttia kesästä
- Ravintola- ja sisustustrendit 2022
- Ravintola- ja sisustustrendit 2021
- Olutlasi kruunaa nautinnon - lagerit, pilsit ja hapanoluet ovat kesän suosikkeja
- Ravintolakokemus: Näin luot elämyksen aisteja hyödyntäen
- Näin tehdään timantinkovia astioita
- Ilon kautta ruokaillen
- Juomatrendit: käsityötä ja näyttävyyttä
- Kahvikupit kahvilalle, joka ottaa kahvin tosissaan
- Keittiötarvikkeet ammattilaisille - viisi vinkkiä valintaan
- Kierrätetty PET-materiaali sisustustuotteissa
- Kotimaista osaamista verkostossamme