Huhtikuu 2025
Buffet-kattaus on ravintolan käyntikortti, ja sen onnistuminen vaatii huolellista suunnittelua. Oikeanlaiset astiat ja keittiötarvikkeet eivät ainoastaan helpota tarjoilua, vaan ne myös vaikuttavat ruoan esillepanoon, asiakaskokemukseen ja jopa hävikin hallintaan.
Lue käytännön vinkit, joilla onnistut ravintolan buffetin esillepanoissa ja tutustu buffet-tuotteiden laajaan valikoimaamme!


Näillä vinkeillä onnistut ravintolan buffet-tarjoiluissa
- Mieti esillepanon ulkoasu yhdessä tarjottavan ruoan ja käytettävien raaka-aineiden kanssa ja huolehdi, että sinulla on oikeankokoiset astiat eri tuotteille.
- Erilaisilla korokkeilla, kerrosvadeilla ja jalallisilla telineillä saa buffaan helposti vaihtelua ja näyttävyyttä. Näitä voi kätevästi vaihtaa jo olemassa olevien astioiden alle aina tarpeen ja tunnelman mukaan.
- Muista miettiä astioiden koko suhteessa tarjottaviin ruokalajeihin. Oikeankokoiset tarjoiluastiat parantavat hygieniaa ja vähentävät ruokahävikkiä.
- Jos kattauksia on vain yksi tai kaksi, kata alkuruoka pöytiin esimerkiksi pieniin kauniisiin kulhoihin. Ruokailutilanne rauhoittuu, kun buffaan ei tarvitse heti mennä jonottamaan.
- Jos asiakkaita on lähes 500 päivässä, juhlabuffan esillepano rakennetaan käytännöllisyys edellä.
- Luo pöytään viimeistelty ulkoasu esimerkiksi korvaamalla rosteriset GN-astiat posliinisilla, kiinnostavasti muotoiluilla genareilla tai käyttämällä lämpöhauteita ja -levyjä, joiden päälle voi asettaa patoja sekä matalia kasareita
- GN-astioille on saatavana kehykset, jotka pitävät astiat hyvin paikoillaan, jotka luovat kauniin, sekä viimeistellyn ilmeen.
- Huomioi esillepanon suunnittelussa asiakasmäärän lisäksi tarjolla olevan ruoan määrä, sekä mahdollisten lämpö- ja kylmäpöytien asettelut. Ohuet, kauniit kylmälevyt ja luonnonmateriaaleja muistuttavat melamiiniastiat antavat uusia mahdollisuuksia luovuudelle.
- Jälkiruoan esillepanoon on tarjolla monenlaisia porrasratkaisuja, joissa petit fourit tai leivokset tulevat kauniisti esiin.
- Huolehdi ruokien oikeasta säilytyslämpötilasta varsinkin kesähelteillä.
- Esillepanossa voi käyttää myös kauniita kattiloita, pieniä patoja ja rohkeasti eri värejä ja kuoseja tarjoiluastioissa.
- Käytä buffetin esillepanossa aitoja yrttejä tyyliin sopivissa ruukuissa.
- Kauniit, koristeelliset valokuvakehykset toimivat hyvin buffan menutelineinä, tutustu myös erilaisiin liitutaulutusseihin ja -tauluihin.






keveyttä ja käytännöllisyyttä buffet-tarjoiluun
Haluatko yhdistää tyylikkään esillepanon ja käytännöllisyyden? Laadukkaat melamiiniset APS:n Nero-tarjoiluastiat tarjoavat täydellisen ratkaisun buffet-pöytään! Ne ovat kevyempiä ja kestävät kolhuja sekä päivittäistä ravintolakäyttöä. Astiat ovat helppoja käsitellä, naarmuuntuvat vähemmän ja kestävät konepesun – täydellinen valinta ravintoloille, hotelleille ja catering-palveluille.
- Nero-kulho 19,5x19,5 cm 1,5 l83173(sis. 25.5% ALV) 15,57 € 19,54 €15,57 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)15,57 €
- Blush-kulho ø 30 cm / 2,2 l86094(sis. 25.5% ALV) 26,32 € 33,03 €26,32 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)26,32 €
- Nero-kulho ø 30 cm / 2,2 l83158(sis. 25.5% ALV) 24,12 € 30,27 €24,12 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)24,12 €
- Nero-lautanen syvä ø 22,5 cm82621(sis. 25.5% ALV) 12,94 € 16,24 €12,94 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)12,94 €






Valo-sarjan tuotteilla rakennat innovatiivisen ja tyylikkään buffetin ravintolaan
Monipuolisen VALO-sarjan tuotteet on valmistettu kestävistä materiaaleista, kuten massiivitammesta, liuskekivestä ja mustalla pinnoitetusta metallista. Sarjan pinottavat laatikot ja tarjottimet ovat gastronomikoossa, joten ne muodostavat innovatiivisen ja yksilöllisesti laajennettavan kokonaisuuden, juuri sinun ravintolasi tarpeitten ja toiveiden mukaisesti. Monipuoliseen ruoan tarjoamiseen soveltuva VALO-sarja on universaali buffajärjestelmä, joka tarjoaa ratkaisuja kaikkiin tarpeisiin - tilaa säästävään, edustavaan sekä luovasta erittäin toimivaan lopputulokseen.
Kaikki VALO-sarjan puiset osat on valmistettu massiivitammesta ja ne ovat käsitelty öljyllä, jolloin osat on suojattu kosteudelta ja turvallisia elintarvikkeiden kanssa käytettäväksi. Buffatelineet voidaan räätälöidä hyvin yksilöllisesti erilaisilla komponenteilla, kuten esimerkiksi etikettipidikkeillä, jalustoilla, kulmaliittimillä ja hygieniasuojilla.
- VALO juoma-annostelija+teline 14 l83414(sis. 25.5% ALV) 427,63 € 536,68 €427,63 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)427,63 €
- VALO juoma-annostelija+teline 7 l83413(sis. 25.5% ALV) 263,16 € 330,27 €263,16 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)263,16 €
- VALO-teline 3-tasoa 55,5x32,5x64 cm83422(sis. 25.5% ALV) 271,93 € 341,27 €271,93 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)271,93 €Tilaustuote
- VALO-teline 2-tasoa 35x26,5x44,5 cm83420(sis. 25.5% ALV) 179,82 € 225,67 €179,82 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)179,82 €
- VALO-teline 2-tasoa 55,5x26,5x44,583421(sis. 25.5% ALV) 208,33 € 261,45 €208,33 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)208,33 €Tilaustuote
- VALO-karahviteline 15x15x12 cm83415(sis. 25.5% ALV) 16,45 € 20,64 €16,45 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)16,45 €Tilaustuote
- VALO-puulaatikko GN 1/183391(sis. 25.5% ALV) 149,12 € 187,15 €149,12 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)149,12 €Tilaustuote
- VALO-puulaatikko GN 1/183390(sis. 25.5% ALV) 100,88 € 126,60 €100,88 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)100,88 €Tilaustuote
- VALO-teline 2-tasoa ø 30 cm, k. 2883423(sis. 25.5% ALV) 74,56 € 93,57 €74,56 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)74,56 €Tilaustuote
- VALO-teline 3-tasoa ø 30 cm, k. 4283424(sis. 25.5% ALV) 95,39 € 119,71 €95,39 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)95,39 €Tilaustuote
- VALO-lokerikko, irrotettava83403(sis. 25.5% ALV) 39,47 € 49,53 €39,47 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)39,47 €Tilaustuote
- VALO-liuskekivialusta GN 1/283401(sis. 25.5% ALV) 10,09 € 12,66 €10,09 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)10,09 €
Katso kaikki VALO-sarjan tuotteet






Maanläheistä eleganssia – Emerge-tarjoiluastiat buffettiin
- Emerge-kulho 4 l, ø 28,5 cm85863(sis. 25.5% ALV) 35,99 € 45,17 €35,99 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)35,99 €
- Emerge-kulho 7,1 l, ø 36 cm85864(sis. 25.5% ALV) 56,82 € 71,31 €56,82 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)56,82 €
- Emerge-kulho matala 2,36 l, ø 30 cm85861(sis. 25.5% ALV) 26,52 € 33,28 €26,52 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)26,52 €
- Emerge-kulho matala 3,7 l, ø 36 cm85862(sis. 25.5% ALV) 33,15 € 41,60 €33,15 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)33,15 €
- Emerge-kulho matala 3,7 l, ø 36 cm85866(sis. 25.5% ALV) 33,15 € 41,60 €33,15 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)33,15 €
- Emerge-kulho 7,1 l, ø 36 cm85868(sis. 25.5% ALV) 56,82 € 71,31 €56,82 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)56,82 €
- Emerge-kulho 4 l, ø 28,5 cm85867(sis. 25.5% ALV) 35,99 € 45,17 €35,99 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)35,99 €
- Emerge-kulho matala 2,36 l, ø 30 cm85865(sis. 25.5% ALV) 26,52 € 33,28 €26,52 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)26,52 €
Ajaton eleganssi – Klassinen valkoinen buffet-esillepano
Valkoinen buffet-kattaus on aina tyylikäs valinta. Klassisen valkoiset tarjoiluastiat luovat raikkaan ja huolitellun ilmeen, joka tuo ruoat upeasti esille. Ajaton tyyli sopii kaikenlaisiin ravintolaympäristöihin ja laadukkaat materiaalit takaavat kestävyyden, sekä helpon puhdistettavuuden. Olipa kyseessä hotelli-aamiainen, lounasbuffet tai juhlatilaisuus, valkoinen esillepano tekee tarjoilusta yhtä houkuttelevan kuin itse ruoka.
- Emotion GN-astia 1/1-2020835(sis. 25.5% ALV) 132,12 € 165,81 €132,12 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)132,12 €Tilaustuote
- Emotion GN-astia 1/1-6520836(sis. 25.5% ALV) 146,86 € 184,31 €146,86 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)146,86 €Tilaustuote
- Emotion-vati suorakaide 40x32 cm20823(sis. 25.5% ALV) 48,56 € 60,94 €48,56 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)48,56 €Tilaustuote
- Emotion-vati suorakaide 47x26 cm20817(sis. 25.5% ALV) 63,16 € 79,27 €63,16 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)63,16 €Tilaustuote
- Emotion-lautanen 32x26 cm20822(sis. 25.5% ALV) 35,34 € 44,35 €35,34 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)35,34 €Tilaustuote
- Emotion-kulho suorakaide 40 cl20825(sis. 25.5% ALV) 18,43 € 23,13 €18,43 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)18,43 €Tilaustuote
- Emotion-kulho pyöreä 2,2 l20827(sis. 25.5% ALV) 27,38 € 34,36 €27,38 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)27,38 €
- Emotion-lautanen 24x20 cm20821(sis. 25.5% ALV) 28,15 € 35,33 €28,15 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)28,15 €Tilaustuote
- Emotion-lautanen 36x20 cm20816(sis. 25.5% ALV) 39,00 € 48,95 €39,00 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)39,00 €Tilaustuote
Lämpöisen buffan tuotteet
Kattilat buffetiin
- Varakattila haudekattilaan 4 l81550(sis. 25.5% ALV) 32,89 € 41,28 €32,89 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)32,89 €Tilaustuote
- Pro-kattila + kansi 5,9 l matala31608(sis. 25.5% ALV) 85,11 € 106,81 €85,11 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)85,11 €
- Pro-kattila + kansi 8 l matala31609(sis. 25.5% ALV) 107,79 € 135,28 €107,79 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)107,79 €
- Pro-kattila + kansi 6,5 l31605(sis. 25.5% ALV) 76,00 € 95,38 €76,00 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)76,00 €
Padat ja vuoat buffetiin
- Pata 5,75 l, ø 32 cm, matala83236(sis. 25.5% ALV) 62,29 € 78,17 €62,29 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)62,29 €Tilaustuote
- Pata 4 l, ø 28 cm, matala83235(sis. 25.5% ALV) 52,15 € 65,45 €52,15 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)52,15 €Tilaustuote
- Uunivuoka 6 l, ilman kantta83232(sis. 25.5% ALV) 72,62 € 91,14 €72,62 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)72,62 €
Lämpöhauteet ja lämpölevyt buffettiin
- Hot&Fresh -teline GN 1/183558(sis. 25.5% ALV) 399,83 € 501,79 €399,83 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)399,83 €Tilaustuote
- Hot&Fresh -lämpöhaude ø 39 cm83561(sis. 25.5% ALV) 862,64 € 1 082,61 €862,64 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)862,64 €Tilaustuote
- Hot&Fresh -lämpöhaude GN 1/183557(sis. 25.5% ALV) 1 310,45 € 1 644,61 €1 310,45 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)1 310,45 €Tilaustuote
- Hot&Fresh -teline GN 2/383560(sis. 25.5% ALV) 326,86 € 410,21 €326,86 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)326,86 €Tilaustuote
- Hot&Fresh -lämpöhaude GN 2/383559(sis. 25.5% ALV) 897,62 € 1 126,51 €897,62 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)897,62 €Tilaustuote
- Hot&Fresh -teline GN 2/330589(sis. 25.5% ALV) 274,88 € 344,97 €274,88 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)274,88 €Tilaustuote
- Hot&Fresh -teline pyöreä ø 39 cm30587(sis. 25.5% ALV) 249,89 € 313,61 €249,89 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)249,89 €Tilaustuote
- Calle Cantin -GN 1/1-65, kehikko32079(sis. 25.5% ALV) 133,34 € 167,34 €133,34 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)133,34 €
- Calle Cantin -GN 1/1-100 kehikko32078(sis. 25.5% ALV) 141,95 € 178,15 €141,95 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)141,95 €
- Kehikko lämpölevylle GN 1/184065(sis. 25.5% ALV) 69,73 € 87,51 €69,73 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)69,73 €
- Kehikko lämpölevylle GN 1/184066(sis. 25.5% ALV) 69,73 € 87,51 €69,73 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)69,73 €Tilaustuote
- Stayhot-lämpölevy GN 1/1, musta32060(sis. 25.5% ALV) 514,01 € 645,08 €514,01 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)514,01 €
Kylmän buffan tuotteet






Kulhot ja vadit ravintolan buffettiin
Dalebrook kuuluu maailman johtaviin melamiiniastioiden valmistajiin, ja sillä on yli 70 vuoden kokemus alalta. Yrityksen tuotesarjat on suunniteltu erityisesti ravintola-alan ammattilaisten tarpeisiin, ja Dalebrookin tuotteita käytetään hotelleissa ja ravintoloissa ympäri maailmaa.
Verkkokaupastamme löydät muun muassa suositut Casablanca- ja Pigment-sarjat.
Korokkeet ja kylmälevyt buffettiin
- Multi buffetkoroke ø15,5/18x10 cm81579(sis. 25.5% ALV) 14,25 € 17,88 €14,25 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)14,25 €
- Multi buffetkoroke ø15,5/18x8 cm81578(sis. 25.5% ALV) 11,95 € 15,00 €11,95 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)11,95 €
- Multi buffetkoroke ø15,5/18x18 cm81580(sis. 25.5% ALV) 18,31 € 22,98 €18,31 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)18,31 €
- Multi-buffetkoroke 18x18x10 cm34111(sis. 25.5% ALV) 17,54 € 22,01 €17,54 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)17,54 €
- Multi-buffetkoroke 18x18x8 cm34110(sis. 25.5% ALV) 14,47 € 18,16 €14,47 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)14,47 €
- Multi-buffetkoroke 18x18x18 cm34112(sis. 25.5% ALV) 20,72 € 26,00 €20,72 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)20,72 €
- EA-kylmälevy GN 1/4, 26x16x1,5cm32851(sis. 25.5% ALV) 75,93 € 95,29 €75,93 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)75,93 €
- EA-kylmälevy GN 1/1, 53x32,5x1,5cm32855(sis. 25.5% ALV) 129,95 € 163,09 €129,95 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)129,95 €
Ottimet ja keittiötarvikkeet ravintolan buffettiin
- Classic-tarjoilulusikka 32 cm34106(sis. 25.5% ALV) 10,20 € 12,80 €10,20 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)10,20 €
- Classic-tarjoilulusikka 32 cm34103(sis. 25.5% ALV) 10,20 € 12,80 €10,20 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)10,20 €Tilaustuote
- Classic-keittokauha 10 cl34108(sis. 25.5% ALV) 12,06 € 15,14 €12,06 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)12,06 €
- Lugano-pihdit piparkakkukärki 30 cm32455(sis. 25.5% ALV) 7,73 € 9,70 €7,73 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)7,73 €
- Lugano-pihdit piparkakkukärki 23 cm32456(sis. 25.5% ALV) 5,15 € 6,46 €5,15 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)5,15 €
- Tarjoilulusikka rei'itetty 39 cm30362(sis. 25.5% ALV) 14,08 € 17,67 €14,08 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)14,08 €
- Lämpöhaudelusikka rei'itetty 35 cm40928(sis. 25.5% ALV) 9,17 € 11,51 €9,17 € (ALV 0 %)(ALV 0 %)9,17 €
Kuvat: APS, E.Ahlström Oy, Churchill
- Trendit ja sesongit
- Kattausalan suunnannäyttäjä Churchill
- Logo lautaseen - kuinka se tehdään?
- Täydelliset lasit kesän juhlakauteen
- Bakerikan viisi vinkkiä täydellisen kakun leivontaan
- Näin rakennat ravintolan buffan
- Terassisesongin kuumimmat drinkkitrendit
- Näin rakennat täydellisen terassitunnelman
- Vinkit leivontatarvikkeiden valintaan
- WMF Second Life aterimet
- Loma-asunnon astiat ja keittiötarvikkeet
- ONIS - laatua ja omaperäisyyttä
- Ravintolatrendit
- Viihtyisät työtilat viimeistellään sisustustuotteilla ja astioilla
- Vuoden Tarjoilija 2023 Kirsi Seppäsen vinkit baaritarvikkeiden valintaan
- Joulun kattausideat ravintolaan
- Lasivalinnoilla on merkittävä rooli ravintoloissa
- Taio joulukattaukseen tunnelmaa
- Mukit ja glögilasit jouluun
- Näin valitset aterimet ja ruokailuvälineet ravintolaan
- GN-astia – joka keittiön pieni suuri apulainen
- Luo tunnelmaa valaistuksella
- Siisti ravintolan takahuone - arjen luksusta
- Rapujuhlakattaus ravintolaan
- Vinkkilista tunnelman ja miljöön luomiseen ravintolassa
- Palvelutiski kukoistamaan
- Drinkkilasit jokaiseen makuun
- Työvaate on muutakin kuin työvaate
- Näin peset ja säilytät kuppeja ravintolassa
- Kentaurin työvaatteet ravintolaan
- Ravintolatrendit 2024
- Aterimilla elämyksiä
- Meri-Tuuli Väntsin vinkit kesäbuffan esillepanoihin
- Näin rakennat ravintolan juhlabuffetin kevään ja kesän juhliin
- Salone del Mobile -messut
- Tunnelman tekijä - BHS Tabletop
- Hamilton Beach - tehokkuutta keittiöön
- Securit - Tunnelman tekijä
- Ravintola- ja sisustustrendit 2023
- Valitse lahja joka kestää aikaa
- Monikäyttöiset kokkiveitset
- Suomessa kouluruoan kehitystyö on pitkällä, mutta aina on vara parantaa
- Joulumenu vuoden kokin ja tarjoilijan tapaan
- Mustikkamaito by Johan Kurkela
- Paistinpannut - kovaan ammattikäyttöön
- Nyt on hyvä hetki nauttia kesästä
- Ravintola- ja sisustustrendit 2022
- Ravintola- ja sisustustrendit 2021
- Olutlasi kruunaa nautinnon - lagerit, pilsit ja hapanoluet ovat kesän suosikkeja
- Ravintolakokemus: Näin luot elämyksen aisteja hyödyntäen
- Näin tehdään timantinkovia astioita
- Ilon kautta ruokaillen
- Juomatrendit: käsityötä ja näyttävyyttä
- Kahvikupit kahvilalle, joka ottaa kahvin tosissaan
- Keittiötarvikkeet ammattilaisille - viisi vinkkiä valintaan
- Kierrätetty PET-materiaali sisustustuotteissa
- Kotimaista osaamista verkostossamme