Toukokuu 2024
Suomessa on nyt yhdeksän Michelin-tähtiravintolaa
Haluamme jakaa teille iloisen uutisen - Suomi sai tänään kaksi uutta Michelin-tähdellä palkittua ravintolaa! Yhteensä Suomessa on nyt yhdeksän Michelin-tähtiravintolaa, mikä on todella hienoa.
Uusina ravintoloina yhden Michelin-tähden kategoriaan nousivat Kozeen Shivanin The Room ja Pohjois-Suomen ensimmäinen Michelin-ravintola, Rukalla sijaitseva Tapio. Ravintolaa pyörittävät suomalais-brittiläinen pariskunta Connor Laybourne ja Johanna Mourujärvi. On upeaa nähdä, että Suomessa on niin paljon lahjakkaita ja innovatiivisia ravintoloita.
Tapio on myös erityinen, sillä se on sijainniltaan koko maailman pohjoisin ravintola, jonka koristeena tänä vuonna on Michelin-tähti. Se on todella hieno saavutus!
Kaikki aiemmat tähtiravintolat säilyttivät paikkansa tähtikaartissa. Helsinkiläisellä Palacella on kaksi Michelin-tähteä, muilla suomalaisilla Michelin-tähtiravintoloilla yksi.
Vuotuiset Pohjoismaiden Michelin-tähdet jaettiin tänään ensimmäistä kertaa koskaan Helsingissä, Savoy-teatterissa. Gaalassa palkittiin Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin ravintolat. Paikalla oli kutsuttuna kaikki Pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden keittiömestarit. Tämä on hieno tapahtuma, joka juhlistaa Pohjoismaiden ruokakulttuuria.
Kozeen Shivanin The Room, sekä Rukalla sijaitseva Tapio saivat Michelin-tähdet. Kuva: Pia Saarikettu
Kestävän gastronomian edelläkävijät
Vuosittain julkaistavaan The Michelin Guide Nordic Countries -oppaaseen kuuluvat Ruotsi, Suomi, Tanska, Norja ja Islanti.
Suomen Michelin-tähdillä palkitut ravintola ovat:
- Palace, Helsinki, kaksi tähteä
- Demo, Helsinki, yksi tähti
- Finnjävel Salonki, Helsinki, yksi tähti
- Grön, Helsinki, yksi tähti
- Kaskis, Turku, yksi tähti
- Olo, Helsinki, yksi tähti
- Vår, Porvoo, yksi tähti
- The Room, Helsinki, yksi tähti
- Tapio, Ruka, yksi tähti
Porvoossa sijaitseva Ravintola Vår sai ensimmäisen Michelin-tähtensä viime kesänä Turussa järjestetyssä Michelin-tähtien jakotilaisuudessa. Kuva: Kati Laszka
Tammikuu 2024
Michelin Guide julkistaa pohjoismaisten ravintoloiden uudet Michelin-tähdet toistamiseen Suomessa vuosittaisessa tilaisuudessa, tällä kertaa Helsingissä. Michelin-tähtien jakotilaisuus järjestetään Savoy-teatterissa 27. toukokuuta.
Savoy-teatterissa järjestettävään tapahtumaan kutsutaan kaikki Pohjoismaiden Michelin-tähdillä palkittujen ravintoloiden johtavat kokit. Tähdet jaetaan nyt toistamiseen Suomessa. Michelin-gaala järjestettiin viime kesänä Turussa.
Suomalainen ruokakulttuuri pääsee ansaitsemaansa valokeilaan
Ravintola-ala on meille Tunnelmataikureille sydämen asia ja meille on tärkeää, että ravintola-ala saa ansaitsemaansa arvostusta. Nyt suomalainen ravintolaosaaminen saa ansaitsemaansa huomiota Michelin-tähtien jakotilaisuuden myötä.
Haluamme olla mukana edistämässä ja tukemassa suomalaista ruokakulttuuria, sekä kohottamassa kotimaisen ravintola-alan arvostusta. E.Ahlström luo hyviä hetkiä ja mieleen jäävää tunnelmaa yhteistyössä myös Suomen Michelin-tähdillä palkittujen ravintoloiden kanssa, lue Ravintola Vårin tarina.